Henkisen hyvinvoinnin turvaamisessa on panostettava ennalta ehkäisevään toimintaan

Vantaan kaupunginvaltuuston toimesta Vantaalla laadittiin vuonna 2003 ”Lasten ja nuorten hyvinvointistrategia”.
Poliitikot päättivät, että missioon ja visioihin perustuvan strategisen suunnittelun avulla saavutetaan lasten ja
nuorten kannalta erinomainen tilanne vuoteen 2010 mennessä. Miten on käynyt? Tässä sinulle ”kehityksen”
avainlukuja ajanjaksolta (2003-2006) koskien 0-17 vuotiaita vantaalaisia, joita on noin 43 000.

Kasvatus- ja perheneuvoloiden asiakasmäärä on kasvanut 40,1 %
Mielenterveyshäiriöistä johtuva sairaalahoito on kasvanut 25,4 %
Lastensuojelulaitosten asiakasmäärä on kasvanut 20,2 %
Lasten ja nuorten laitoshuollon asiakasmäärä on kasvanut 12,7 %
Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä on nyt 13,6 % enemmän asiakkaita kuin v.2003.

Kaiken tämän lisäksi lasten ja nuorten psykiatrisia hoitopaikkoja ei ole riittävästi ja odotusajat ovat pitkät.
Mitä sitten voitaisiin tehdä, jotta tilanne saataisiin hallintaan tulevaisuudessa?

Tärkeintä on panostaa ennalta ehkäisevään toimintaan. Mitä varhaisemmassa vaiheessa lasten ja nuorten ongelmat havaitaan, sitä paremmin ne pystytään hoitamaan. Täytyy luoda palvelujärjestelmä, joka pystyy tunnistamaan ja puuttumaan lasten ja nuorten mielenterveyttä vaarantaviin tekijöihin riittävän ajoissa. Ilman voimakasta panostusta ennalta ehkäisevään työhön eivät minkäänlaiset työvoimaresurssit tule riittämään.
Jos halutaan saada pysyviä ja pitkäaikaisia tuloksia niin ennalta ehkäisevässä työssä resurssit täytyy suunnata:

lastenneuvola- ja päiväkotijärjestelmän toimivuuteen
lastensuojelutyöhön
lastenpsykiatrian ennalta ehkäisevään toimintaan
riittävän koululääkärihenkilöstön palkkaamiseen
koulukuraattori- ja koulupsykologipalveluihin
mielenterveyspalveluiden nopeaan saatavuuteen

Monien eri toimijoiden välistä yhteistyötä täytyy parantaa ja päällekkäisiä toimintoja on karsittava. Keskittämällä voimavaroja ongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja hoitamiseen ollaan oikealla tiellä. takaisin

©2010 Juha Malmi / Vantaa