Kansa kysyy, Juha vastaa sivu 1

Mikä asia sinua askarruttaa, mihin haluaisit Juhan ottavan kantaa?
Lähetä kysymyksesi ja muu palautteesi palautelomakkeella

Miksi haluat mukaan politiikkaan?

Opiskeluajoista lähtien olen seurannut ja ollut kiinnostunut politiikasta. Politiikan nykytilanteessa en kerta kaikkiaan enää voi seurata asioita sivusta. Asiat on menossa niin sisä- kuin ulkopolitiikankin osalta todella huonoon suuntaan.

Vallalla on itsekkyys ja ihmisiä eriarvoistava politiikka. Liliuksille annetaan miljoonabonuksia, joita eivät varmasti ole omalla työllään ansainneet. Samalla suuri osa kansaa kituuttaa ilman työtä, ansioita tai pienellä palkalla. Poliitikot keskittävät eli vievät palvelut pois ihmisten läheltä keskuksiin. Samalla kunnat on ajettu ahdinkoon. Yhteistä kakkua jaetaan kovan markkinatalouden säännöillä ja jakajat annostelevat palat odotettavissa olevien hyötyjen perusteella. Syrjäytyneet ja vähätuloiset eivät tunnetusti ääntä pidä, eivätkä äänestä, joten heille ei kakkupaloja jaella. Haluan vaikuttaa siihen, että tätä kansaa ei hajoteta eikä nöyryytetä. Olen ”hiljaisen enemmistön” asialla. 

Taidat olla natsi tai kommunisti?

Jaaha. Pyydän ystävällisesti lukemaan nämä sivuni, niin saat varmasti vastauksen kysymykseesi. En ole natsi enkä rasisti. Jos olisin niin tuskin olisin tähän puolueeseen liittynyt. Kommunismin osalta voin vain todeta, että se on jo kerran kokeiltu järjestelmä, jota ainakaan minä en ryhdy uudestaan pyörittämään.

sivu 2 3 4 5 6 7 8 9 10

©2010 Juha Malmi / Vantaa