Kiitos luottamuksesta hyvät äänestäjäni!

Saimme eduskuntavaaleissa huikean äänimäärän -  2423 ääntä.

Asetin syksyllä tulostavoitteeksi 2000 ääntä, joka siis ylittyi yli neljällä sadalla äänellä, mutta ei silti riittänyt eduskuntapaikkaan. Läpimenosta jäi puuttumaan 130 ääntä, mutta tulos oli kuitenkin erinomainen. Vaalityötä tehtiin koko vaalitukiryhmäni toimesta antaumuksella tunteja laskematta koko Uudellamaalla.

Toimin myös jatkossa sen puolesta, että perinteiset suomalaiset arvot palautetaan kunniaan ja että tässä maassa pidetään huolta heikommasa asemassa olevista ihmisistä Suomen kansan yhtenäisyyden turvaamiseksi. Vaaleja riittää jatkossakin.

Vaalilupaukseni oli tämä:

Jos tulen valituksi eduskuntaan niin lupaan tehdä välittömästi seuraavat määräraha-aloitteet ja ehdottaa niiden ottamista myös hallitusohjelmaan:

  • 200 euron korotus omaishoidontukeen
  • 100 euron korotus pienimpiin eläkkeisiin
  • 100 euron korotus perusturvaan
  • 20 euron korotus yksinhuoltajien ja pienituloisten lapsilisiin
  • 20 euron matkakorttituki opiskelijoille ja eläkeläisille
  • 100 miljoonaa euroa nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon
  • pienituloisten kiinteistöveroa laskettava vakituisen asuinrakennuksen osalta
  • opintoraha ja eläkkeet on sidottava indeksiin

Nämä esitykset parantavat yli 2,6 miljoonan suomalaisen elintasoa ja kaventavat liian suuriksi kasvaneita tuloeroja. Ne rahoitetaan nostamalla varakkaiden ja hyvätuloisten verotusta sekä poistamalla heidän etuuksiaan. Rikkaiden on nyt korkea aika osallistua talkoisiin hyvinvointivaltion turvaamiseksi. 

Määrärahaesitykseni rahoitus koostuu seuraavista eristä, joista saadaan yhteensä 1624 miljoonaa euroa parannusesitysten rahoittamiseen.

1.Pääoma- ja osinkoverotuksen nosto, 250 milj.euroa
2.Varallisuusveron palauttaminen, 150 milj.euroa
3.Työnantajien kela-maksun palautus, 750 milj.euroa
4.Veroprogression lisääminen kaikkein hyvätuloisimmille, 150 milj. euroa
5.Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus, 100 milj.euroa
6.Kaikkein rikkaimpien ihmisten lapsilisien poisto, 150 milj.euroa
7.Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotuksen poisto, 74 milj.euroa

Kaikkien esittämieni parannusten määrärahatarve on 1612 miljoonaa euroa. Todellinen kustannusvaikutus valtiolle ja kunnille on kuitenkin vain 296 miljoonaa euroa, koska eläke-, perusturva-, omaishoito- ja lapsilisäkorotuksista palautuu välittömästi valtiolle tulo- ja alv-verotuksen muodossa n. 50 % takaisin. Lisäksi saataessa 6000 omaishoitajaa lisää niin säästetään laitoshoitokustannuksissa 6000 x 40000 e= 240 milj.e. Panostamalla 100 milj.euroa nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyteen ja saataessa 200 henkilöä pois elinilkäisestä syrjäytymiskierteestä niin säästetään 200 mijl.e (1 milj.e/hlö).

Kun huomioidaan määrärahaesitysten nettokustannusvaikutus ja niiden
rahoitusesitykset niin valtion velan lyhentämiseen jää vielä käytettäväksi
yli miljardi euroa, mutta se mennee seuraavan euromaan pelastamiseen.

Lisäksi tulen toimimaan seuraavien asioiden puolesta:

  • peruspalvelut on turvattava kaikille asukkaille lähipalveluna
  • terveydenhoidon henkilöstöä on lisättävä vähentämään sietämättömiä jonoja
  • lasten ja nuorten on saatava välittömästi apua mielenterveysongelmiin
  • suomalaista työtä ja yrittäjyyttä syövä harmaa talous on nujerrettava
  • mikro- ja pk-yritykselle lisää investointitukea yritystoiminnan kasvuvaiheessa

Maahanmuuttoa on järkeistettävä nopeuttamalla sosiaalietuuksien perässä tulevien ihmisten paluttamista ja edistämällä työhön tai yrittämään tulleiden kotouttamista.

Tämä hallitus on ollut rikkaiden hallitus. Rahaa on tarvottu lapiokaupalla hyväosaisten syliin kun köyhimpien ihmisten elintasoa on leikattu erilaisten maksujen korotuksilla. Seuraavan hallituksen ja kansanedustajien tehtävä on jakaa yhteiskunnan verotulot nykyistä oikeudenmukaisemmin ja turvata heikommassa asemassa olevien ihmisten toimeentulo ja peruspalvelut.

Tekoja

  • olin mukana estämässä asukaspuistojen lakkauttamisen
  • aloitteeni omaishoidonpäivästä hyväksyttiin vuodelle 2011
  • tein kansanäänestysaloitteen kuntien yhdistämishankkeessa
  • valmistin terveyspoliittisen ohjelman lähipalvelujen turvaamiseksi
  • olen vastustanut järjestelmällisesti julkisen terveydenhuollon yksityistämistä ja terveysasemien lakkauttamisia sekä keskittämistä 
  • olin mukana kaatamassa ehdotuksen kotihoidon palvelujen ulkoistamisesta

Budjettikäsittelyjen yhteydessä olen esittänyt lisämäärärahoja:

  • omaishoidontukeen
  • lasten psykiatrian hoitopalveluihin
  • lastensuojeluun ja perheneuvoloille
  • vanhustenhoitoon
  • kouluruokailuun ja luokkaretkien tukemiseen
  • ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon
  • pk-yritysten toimintaedellytysten parantamiseen

Kunnallisvaaliohjelmassani lupasin vastustaa epäoikeudenmukaisuutta ja siitä lupauksesta olen myös kiinni pitänyt. Minusta ei ole tullut kumileimasinta. Olen äänestyttänyt ja jättänyt eriävän mielipiteeni yli 50 päätösesitykseen lautakunnassa ja valtuustossa. Omat esitykseni ovat lähes järjestäin kaatuneet vanhojen puolueiden vastustukseen.

Parasta politiikassa on ollut ne tilanteet, joissa on ollut mahdollisuus auttaa yksittäisiä kansalaisia saamaan oikeutta viranomaisten epäoikeudenmukaisiin päätöksiin. Varsinkin vammaisten ja vanhusten kohtelu viraomaisten taholla on huolestuttavalla tasolla. Vanhusten ja vammaisten oikeusturvaa on ehdottamasti parannettava.

Henkilötiedot ja luottamustehtävät:

  • 47 v., naimisissa, tytär 12 v. ja mäyräkoira nekku 4 v.
  • tärkeimmät asiat ovat perhe, terveys, puhdas luonto ja politiikka
  • tärkeimmät arvot ovat rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja isänmaallisuus
  • harrastuksena kävely, mökkeily, kalastus, golf
  • suosikkiruokana vaimon tekemä spagetti
  • mottona "parempi kuolla seisaaltaan kuin elää polvillaan
  • paras elokuva on "Tuntematon sotilas"
  • suosikkimuusikko on Elvis
  • kaupunginvaltuutettu, ekonomi, kauppatieteiden maisteri
  • kansanedustajan henkilökohtainen avustaja 2009-2011
  • Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
  • Perussuomalaisten Uudenmaan piirin hallituksen jäsen
  • Vantaan Perussuomalaisten hallituksen jäsen
  • Porvoo-Vantaa alueneuvottelukunnan jäsen, Laurea
  • Hevoshaan koulun johtokunnan puheenjohtaja
  • Asumisen Hinta Alas ry:n perustajajäsen


Onko sinusta oikein, että tuloerot kasvavat ja köyhyys on nyt myös työssäkäyvien ongelma?

Työttömien ohella myös pätkätöitä tekevillä ja määräaikaisissa työsuhteissa olevilla on vaikeuksia pärjätä menoistaan. Monien perheiden rahat riittävät tuskin vuokraan ja elämiseen, koska Vantaa ei rakenna kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja pienituloisille. Eläkeläisille jaetaan muruja. Heidän rahansa eivät usein riitä
edes lääkkeisiin. Kynnys päästä palvelutaloihin ja hoitolaitoksiin on korkea, yksityiset hoitolaitokset taas
ovat aivan liian kalliita. Yksinhuoltajien asema ja työllisyys on heikentynyt. Suuri osa köyhistä ja lähes 30 %
toimeentulonsaajista on yksinhuoltajia. Lasten ja nuorten ongelmat ovat kasvaneet huimaa vauhtia.



Onko sinusta oikein, että lapset ja nuoret voivat henkisesti yhä huonommin Vantaalla? lue tästä

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet Vantaalla hallitsemattomaan tilaan
Mielenterveyshäiriöistä johtuva sairaanhoitotarve on lisääntynyt kolmessa vuodessa yli 25%
Resurssit ovat täysin riittämättömät ja apua tarvitsevat joutuvat jonottamaan jopa useita viikkoja

Onko sinusta oikein, että Vantaan päättäjät eivät tue sairaiden vanhusten omaishoitoa? lue tästä
Omaishoitajan avulla vanhukset voisivat asua omassa kodissaan läheisen ihmisen kanssa
Omaishoidontukea myönnettiin Vantaalla vain 750 henkilölle, vaikka tarvitsijoita on lähes 10.000
Omaishoidontukea maksettiin keskimäärin 411,-/kk, siis hoidosta, joka maksaisi laitoksessa yli 6.000/kk

Onko sinusta oikein, että Vantaan taloudellinen tilanne on heikompi kuin koskaan? lue tästä
Vantaan talous on rapakunnossa ja paikattavissa vain maa-alueiden myynnillä
Pienituloisten, pätkätyöntekijöiden, eläkeläisten ja työttömien asema on huonontunut entisestään
Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja saatavuus ei vastaa vantaalaisten odotuksia
Päättäjät eivät ole kyenneet lisäämään ihmisten perusturvallisuutta eikä hyvinvointia

Mitä mieltä olisit, jos seuraavalla vaalikaudella Vantaalla toimittaisiin hieman toisella tavalla?
Kohdistetaan resurssit hyvinvointipalvelujen turvaamiseen ja niiden hyvään saatavuuteen
Edellytetään päättäjiltä tulosvastuuta siinä missä työntekijöiltäkin ja myös parempaa tiedottamista
Vaaditaan päättäjiä sitoutumaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen
Nostetaan kunnallisveron alaraja 1000 euroon
Vapautetaan eläkkeensaajat veroista 1000 euroon saakka ja otetaan käyttöön palkkaindeksi
Kaksinkertaistetaan omaishoidontuen piiriin kuuluvien määrä ja korotetaan minimituki 600 euroon
Panostetaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ennalta ehkäisevään toimintaan

Mistä rahoitus näille ja muille hyvinvointia turvaaville toimenpiteille?
Mikäli Vantaan omistamia maa-alueita myydään, niin myyntituotot on suunnattava hyvinvoinnin turvaamiseen.
On toki muitakin keinoja. Kyse ei ole mahdollisuuksista vaan päättäjien tahdosta.

240
©2012 Juha Malmi / Vantaa